Yhdistyksen toiminnan kuvaus
Yhdistyksen jäsenten kantoja käsitellään myös valtuustoryhmän kokouksissa ennen valtuuston kokouksia. Tällöin yleensä viimeistään lopullisesti määritellään sosialidemokraattien kanta asioihin. Pääsääntöisesti sosialidemokraatit ovat löytäneet asioihin kannan, jonka takana kaikki valtuutettumme voivat seistä ja tästä seuraava voima on keskeinen elementti valtuustotyöskentelyssä.
Kunnallispolitiikan lisäksi jäsenemme vaikuttavat ylikunnallisissa päätöksentekoelimissä. Yhdistyksemme edustus viime vuosien piiri- ja puoluekokouksissa on ollut yhden edustajan vahvuinen.
Vuosittaisista kohokohdista vappu ja joulu ovat perinteisesti antaneet yhdistykselle aihetta pitää oma juhla. Näiden lisäksi nykyään lähes joka vuosi pidettävät kunnallis-, eduskunta-, presidentin- tai eurovaalit työllistävät yhdistyksen väkeä.
Yhdistys vuokraa omistamiaan kokoushuoneisto Juttutupaa ja kesänviettopaikka Rantatupaa.
Toimintakertomus vuodelta 2009
1. Yleistä
Vuosi 2009 aloitettiin kuntavaalien jälkeisillä kireillä luottamuspaikkaneuvotteluilla, joiden myötä vaaliryhmittymät pääsivät sopimukseen miltei kaikkien paikkojen jaosta. Kaupunginhallituksen kokoonpanosta jouduttiin äänestämään valtuustossa.
Toimintavuosi 2009 tarkoitti Someron Demareille myös vahvaa suuntautumista oman kunnan rajojen ulkopuolelle. Maaliskuussa valittiin Jaana Latva-Äijö naispiirin hallitukseen ja syksyllä Somero sai edustajan läpi myös Varsinais-Suomen Sos. Dem. piirin hallitukseen Riitta Lehtisen tultua valituksi vuodelle 2010.
Yhdistys lähti mukaan SDP:n osastojen kehittämisprojektiin ja puolueelta tullut kunnallispoliittinen ohjesääntö otettiin käyttöön alkuvuodesta. Osastojen jatkuvaa aloiteoikeutta käytettiin yhdessä Salon Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen kanssa. Aloitteemme puolueelle valmisteltavasta vammaispoliittisesta ohjelmasta käsiteltiin puoluehallituksessa maaliskuussa.
2. Yhdistyksen kokoukset, toimihenkilöt ja uudet jäsenet
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 29.3 ja syyskokous 8.11. Kuukausikokouksia oli näiden lisäksi 4 kpl.
Yhdistyksen johtokuntaan kuuluivat vuonna 2009: Antti Kotti (puheenjohtaja), Riitta Lehtinen (varapuheenjohtaja), Taina Ruuhilehto (sihteeri) sekä varsinaisina jäseninä Minna Kuisma, Antti Kujansuu (rahastonhoitaja), Harri Kurttila, Jaana Latva-Äijö, Sirkka-Liisa Leppälä, Jonna Mäkelä ja Jonna Siltanen sekä varajäsenet Jouko Elo, Juhani Kaivo ja Tapani Pesonen. Jäsenasioista vastasi Arto Sintonen.
Johtokunta kokoontui vuoden aikana 23 kertaa. Johtokunnan kokoukset olivat avoimia yhdistyksen jäsenille.
Yhdistyksen kirjanpidon teki Teuvo Aaltonen ja tilintarkastajina toimivat Eero Järvinen ja Rauno Lahti, varalla Arto Sintonen ja Ulla Korpihuhta.
Piirikokousedustajina olivat Antti Kotti ja Riitta Lehtinen, varalla Harri Kurttila ja Minna Kuisma.
Juttutuvan varauksia hoiti Tapani Pesonen ja Rantatuvan varauksia Taina Ruuhilehto.
Yhdistyksen opintosihteeri ja edustaja TSL:n Salon seudun opintokerhossa oli Juhani Kaivo varallaan Jaana Latva-Äijö.
Yhdistykseen liittyi toimintavuonna 2009 neljä uutta jäsentä, kun kuntavaalivuonna 2008 uusia jäseniä tuli kuusi kappaletta.
3. Valtuustoryhmä
Uudistuneeseen valtuustoryhmään kuuluivat Antti Kotti (puheenjohtaja), Jaana Latva-Äijö (sihteeri), Jouko Elo, Juhani Kaivo, Antti Kujansuu, Harri Kurttila, Sirkka-Liisa Leppälä ja Jonna Mäkelä.
4. Eurovaalit
Kesäkuussa pidettiin europarlamenttivaalit. Niiden tiimoilta pidettiin neljä tupa-aamua, joista viimeinen pidettiin vaalien jälkeen kiitoskahvien merkeissä. Yhden tupa-aamun vieraana oli Varsinais-Suomen piirin ainut ehdokas Ahmed Al Chibib. Piirin soppatykki oli torilla 29.5.
Yhdistyksen järjestämä Ilmastoseminaari pidettiin Kiiruun koulun auditoriossa 3.5.2009. Tilaisuuden juonsi pj. Antti Kotti ja avaussanat lausui kansanedustaja Katja Taimela. Tilaisuudessa puhui eurovaaliehdokas Jenny Lindborg. Paikalla olivat ilmastoasioista kertomassa myös Valonian ja Lounais-Hämeen Jätehuollon edustajat. Tilaisuuteen saatiin taloudellista tukea Työväen Sivistysliitolta.
Eurovaalien merkeissä osallistuttiin Somerniemen kesätorin avajaisiin 30.5. Paikalla oli eurovaaliehdokas Pilvi Torsti ja kansanedustaja Katja Taimela sekä edustusta Varsinais-Suomen naispiiristä ja runsaasti Someron omaa demariväkeä.
5. Tilaisuudet
Alku- ja loppuvuodesta järjestettiin yhdistyksen toimesta koulutusta luottamushenkilöille Jouko Elon toimiessa pääkouluttajana. Myös kaupungin ja sos. dem. piirin järjestämiin luottamushenkilökoulutuksiin osallistuttiin aktiivisesti. Valtuustokauden avajaiset pidettiin pöytäjuhlan muodossa tammikuussa.
Työväen vappujuhla järjestettiin yhteistyössä SAK:n paikallisjärjestön kanssa. Juhlapuhujana kansanedustaja Heli Paasio, avaussanat lausui SAK:n paikallisjärjestön puheenjohtaja Arto Sintonen ja musiikista vastasi Pekka Leppälä.
Yhdistyksen edustajat osallistuivat perinteiseen Märynummen muistotilaisuuteen helatorstaina.
Syksyllä järjestettiin kunnallispoliittinen ilta perusturvasta. Vierainamme Juttutuvalla olivat tuolloin kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson ja Someron perusturvajohtaja Antti Parpo.
Joulukuussa pidettiin yhdistyksen joulujuhla kahdessa osassa päiväjuhlana ja erillisenä iltatilaisuutena.
6. Yhdistyksen viirit
Yhdistyksen viiri luovutettiin vuonna 2009 Juhani Kaivolle ja Reino Tammelle.