Päätöksenteko Talous Henkilöstöpolitiikka Työllisyys ja elinkeinoelämä

Vanhustenhoito Terveydenhuolto Päivähoito Peruskoulut ja lukio

Ammatillinen koulutus Aikuiskoulutus ja kirjasto Vapaa-aika

Asuminen ja ympäristö

Someron Demarien vaaliteemat ja toimintasuunnitelma vuosille 2009-2012

"Työtä jokaisen somerolaisen hyväksi tänään ja huomenna"

Kunnalla on aina vastuu palveluista, niiden saatavuudesta ja laadusta, sekä kuntalaisten hyvinvoinnista.

Päätöksenteko

Kunnan päätöksenteon on oltava avointa ja demokraattista; valta kuuluu demokraattisesti valitulle valtuustolle. Luottamushenkilöt on otettava mukaan päätöksentekoon jo valmisteluvaiheessa.

Kuntalaisilla on oikeus saada ymmärrettävää tietoa kunnan päätöksistä ja niiden taustoista.

Somerolla on kaikissa tapauksissa säilytettävä laadultaan ja laajuudeltaan vähintään nykyiset palvelut. Paras-hankkeen yhteydessä neuvoteltavien yhteistyösopimusten kohdalla tämä on huomioitava siten, että päätösvalta omista palveluista tulee säilyttää mahdollisimman pitkälle Somerolla. Tavoitteena tulee olla pitkäjänteinen ja yleisesti hyväksytty ratkaisu, johon kuntalaiset voivat sitoutua ja luottaa.

Myös valtionpalvelut on pidettävä kuntalaisten saavutettavissa ensisijaisesti omalla paikkakunnalla, mutta lähimpiin toimipisteisiin on päästävä asioimaan mahdollisimman sujuvasti joukkoliikennettä käyttäen.

Seudulliseen yhteistyöhön on saatava aktiivisempi ote; siihen on lähtökohtaisesti suhtauduttava mahdollisuutena, ei uhkana.

Kilpailuttaminen ja palveluiden ostaminen vaatii osaamista ja malttia. Hinta ei saa määrätä kilpailutusta liikaa, vaan myös laadulliset, sosiaaliset, eettiset ja ympäristönäkökohdat on otettava huomioon. Kilpailutuksen jälkiseurantaan on panostettava.

Talous

Palvelujen rahoituspohja ja veroprosentti on pidettävä vakaina pitkäjänteisellä taloussuunnittelulla. Kunnan tehtävä on tuottaa laadukkaat palvelut, ei taloudellista voittoa.

Kunnan väestökehitys on otettava vakavasti ja muuttoliikkeen kääntämiseksi paikkakunnalle aletaan toimia heti. Samoin väestön ikääntymiskehityksen suhteen ei riitä että uhka tiedostetaan, vaan myös toimiin vanhustenpalvelujen riittävyyden varmistamiseksi tulevaisuudessa on ryhdyttävä.

Kaupungin on kannettava osaltaan vastuunsa myös vesi- ja lämpöhuollon, Someron talkkarin, sekä Kulttuuri ry:n ja Liikunta ry:n palvelujen laadusta ja riittävästä rahoituksesta. 

Kaupungin henkilöstöpolitiikka

Kunnallisten palveluiden laadun tae on hyvinvoiva ja motivoitunut kuntatyöntekijä. Työntekijöiden jaksaminen ja hyvinvointi taataan poliittisilla päätöksillä. Somerolla lisää henkilökuntaa tarvitaan ainakin terveyden-, sosiaali- ja vanhustenhuollossa sekä terveysvalvonnassa.

Yhä useamman kuntatyöntekijän saavuttaessa eläkeiän tulevalla valtuustokaudella on kaupungin toiminnoissa huolehdittava siitä, että henkilöstömäärä vastaa tarvetta.

Someron on oltava vastuullinen työnantaja. Siihen kuuluu panostaminen johtamiseen, työpaikkademokratiaan, työssä jaksamiseen ja viihtymiseen, henkilökunnan määrään ja arvostamiseen sekä palkkatasoon. Samat asiat ovat keskeisessä asemassa kun Somero kamppailee ammattitaitoisista työntekijöistä muuttuvilla ja kovenevilla työmarkkinoilla.

Ikääntyvien työntekijöiden ammattitaitoa tulee arvostaa ja heidän tietotaitonsa siirtymistä seuraaville työntekijäpolville edesauttaa. Tähän on hyvä keino lisätä oppisopimuskoulutusta, jonka myötä valmistuvat ammattilaiset on myös pyrittävä pitämään kaupungin palkkalistoilla.

Työllisyys ja elinkeinoelämä

Somerolla on oltava elinkeinoasioihin keskittyvä hallintokunta, ja toimialalla on oltava oma vastaava virkamies.

Paikallista elinvoimaa ja taloudellista toimeliaisuutta on tuettava ja vahvistettava kannustavalla rahoitusjärjestelmällä, luomalla hyvät edellytykset työllistävän elinkeinotoiminnan harjoittamiseen.

Paikkakunnalle muuttamista harkitsevien yritysten kohtelua on parannettava ja Somerolle tulemista helpotettava. Teollisuustontteja on kaavoitettava lisää toimintaan soveltuviin paikkoihin ja olemassa olevien teollisuustonttien ja toimitilojen markkinointia on tehostettava.

Työllistämismäärärahojen käyttöä tulee tehostaa. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla liittää rahat suoraan hallintokuntien päätöksenteon alaisiksi.

Työpajatoimintaa on tuettava ja työpajan tuottamaa työvoimaa hyödynnettävä heille sopivissa tehtävissä. Työpajatoimintaa ei saa käyttää säästötyökaluna työllistämistuella työllistettävien määrän vähentämiseen. Nämä työllistämistoimet ovat toisiaan tukevia ja keskenään eritasoista työvoimaa tuottavia järjestelmiä.

Vanhustenhoito

Someron ikärakenteen muuttuessa rajusti sosialidemokraatit lähtevät edelleen siitä, että somerolaiset vanhukset hoidetaan Somerolla.

Vanhustenhoidon palveluketju on saatava toimimaan niin, että kukin kuntalainen saa sen tasoista palvelua kuin tarvitsee ja vanhustenhoitoon on löydettävä ennaltaehkäisevää otetta. Tähän päästään kartoittamalla vanhusten palveluntarpeet joko vanhusneuvola –tyyppisellä ratkaisulla tai muilla keinoilla tehtävillä yksilökohtaisilla palvelusuunnitelmilla. Palvelusuunnitelmat on tehtävä noin 70-vuoden iässä, jolloin ihmisellä on yleensä vielä voimia vaikuttaa omien asioidensa hoitoon.

Panostukset omaishoitoon ja kotihoitoon tukevat kotona asumista ja helpottavat näin painetta laitoshoidon lisäämiseen.

Kotona asumista on tuettava myös niin, että keskustaajamassa asiointi turvataan koko kunnan alueen kattavalla palveluliikenteellä.  

Kotihoitoon on lisättävä resursseja – etenkin työntekijöitä - niin, että palvelu ei joudu keskittymään vain ehdottoman kiireisten tehtävien hoitamiseen.

Vanhusväestön inhimillisiin tarpeisiin mm. sosiaalisesta kanssakäymisestä, ulkoilusta ja siisteydestä on pystyttävä vastaamaan hoitomuodosta riippumatta.

Laitoshoitoon on saatava lisää paikkoja ja hoidon on oltava inhimillistä. Tämän takaa riittävä, ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilökunta.

Terveydenhuolto

Lakisääteisten palvelujen järjestäminen ei voi olla kiinni rahasta. Terveydenhuoltopalvelujen käyttäjillä tulee olla palvelun laatutakuu.

Somerolla on säilytettävä oma terveyskeskus, röntgen ja laboratorio. Potilaan paikka ei ole käytävällä.

Apuvälineitä on oltava riittävästi kaikille niitä tarvitseville.

Terveydenhuollossa on painotettava ennaltaehkäiseviä palveluita ja terveyden edistämistä. Siksi mm. kouluterveydenhuollon ja hammashoidon määräaikaistarkastukset, valistus sekä kunnan henkilöstön työkykyä ylläpitävä toiminta ovat erittäin tärkeitä.

Omaishoidontukea on laajennettava kattamaan valtakunnallisten säädösten mukaan kaikki tukeen oikeutetut. Tämä koskee kaikkia omaishoitajaryhmiä. Omaishoitajien lakisääteiset vapaapäivät on pystyttävä toteuttamaan myös siten, että sijaishoitaja tulee kotiin.

Asumispalveluja tarvitseville kehitysvammaisille ja mielenterveyspotilaille on osoitettava tuettuja palveluasumispaikkoja. Kiiruunkulman saneeraus on toteutettava nopealla aikataululla.

Sosiaalihuollon palvelujen on oltava kaikkien niitä tarvitsevien ulottuvilla. Tämä taataan parhaiten riittävällä henkilökunnalla ja järjestelmiä selkeyttämällä. Lakisääteiset velvoitteet on hoidettava aina myös sosiaalipuolella mm. perheneuvonnan ongelmat kertaantuvat ja kaatuvat myöhemmin päälle muina ongelmina.

Päihdeongelmaisille on löydettävä oikeat hoitomuodot ja paikat. Nykyisillä henkilöstömäärillä terveyskeskuksen vuodeosasto ei ole oikea paikka alkoholiongelmaisille.

Päivähoito

Päivähoidon on oltava joustavaa ja sen tulee vastata lapsiperheiden tarpeisiin.

Perhepäivähoitajien työn korkean arvostuksen tulee näkyä myös paikallisesti sovittavissa työehdoissa ja työstä maksettavan palkan ja korvausten määrässä.

Peruskoulut ja lukio

Kaikilla oppilailla on oikeus päteviin opettajiin. Tämä koskee myös erityisopetusta tarvitsevia.  

Mahdolliset muutokset kouluverkkoon on tehtävä pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti. Ykkösluokan aloittava lapsi saa vähimmilläänkin käydä kaksi ensimmäistä vuottaan samassa koulussa. Kattava kouluverkko tekee paikkakunnan houkuttelevammaksi lapsiperheille.

Koulukuljetuksia voidaan tehdä niin syrjäkulmilta keskustaajamaan kuin toisinkin päin. Koulumatkojen on oltava turvallisia ja niiden pituuden ja keston kohtuullisia.

Kouluruoan hankinnassa on mahdollisuuksien mukaan suosittava lähiruokaa ja sen on tultava omasta keittiöstä. Koululaisten erityisruokavaliot on otettava huomioon.

Lukiota on kehitettävä yleislukiona ja sen oppimistulokset on pyrittävä pitämään nykyisellä korkealla tasolla.

Ammatillinen koulutus

Tällä valtuustokaudella on selvitettävä mahdollisuus perustaa Somerolle ammatillisen koulutuksen toimipiste.

Julkinen liikenne on saatava kestävälle pohjalle, jotta Salossa tai Forssassa opiskelevien ei tarvitse jatkuvasti kantaa huolta vuorojen lakkautusuhasta. Linja-autovuorot ovat tärkeitä myös oman paikkakunnan peruskoulussa ja lukiossa opiskelevien kannalta.

Aikuiskoulutus ja kirjasto

Kirjasto on maksuton palvelu, jonka monipuolinen aineistohankinta ja kattavat aukioloajat turvataan. Erinomainen kirjasto on Somerolle suuri kilpailuvaltti myös paikkakunnalle muuttamista pohtivien keskuudessa. Kirjastoa kehitetään myös sosiaalisena palveluna ja tilana.

Kansalaisopiston palveluja tulee kehittää asiakaslähtöisesti. Kurssien tulee olla kaikkien kuntalaisten saavutettavissa ja maksutaso pitää säilyttää alhaisena.

Vapaa-aika

Somerolla on säilytettävä oma nuorisotoimi ja sen resursseja on lisättävä mm. Jukolan kehittämiseen. Nuorten vapaa-ajantoiminta ennaltaehkäisee mm. alkoholi-, huume-, ja mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä. Harrastustiloja ja mahdollisuuksia tulee lisätä.

Erilaisten järjestöjen vuosiavustuksia on lisättävä. Samalla erilaisia projektiavustuksia voidaan vähentää. Järjestöjä on kuunneltava poliittisessa päätöksenteossa.

Laaja ja monipuolinen kulttuuritarjonta kunniaan Somerolla! Kulttuuri ry:tä on kehitettävä tukemaan itsenäisiä kulttuurintuottajia, tähän on varattava myös riittävät resurssit.

Kuntalaisten on tiedettävä mistä kunta maksaa ja mitä se saa rahojensa vastineeksi esimerkiksi jäähallin kohdalla.

Julkisista tiloista on tehtävä viihtyisiä ja virikkeellisiä. Lasten leikkipuistojen siisteys ja laitteiden kunto on taattava säännöllisillä kuntotarkastuksilla. Liikuntareittien käytettävyyteen on panostettava.

Asuminen ja ympäristö

Kaupungin markkinointia asumispaikkakuntana on tehostettava. Omia vahvuuksia on tuotava rohkeammin esiin.

Kaavoihin merkityt kevyen liikenteen väylät on rakennettava. Kävely- ja pyöräteiden verkostoa on jatkettava myös koko taajama-alueelle sekä tarkoituksenmukaisiin paikkoihin taajaman ulkopuolella mm. Oinasjärvelle.

Kaupungin on huolehdittava riittävästä vuokra-asuntotarjonnasta.

Asuntoja suunniteltaessa ja peruskorjattaessa niistä on tehtävä myös vanhuksille ja vammaisille soveltuvia. Kaupungin hallinnoimista julkisista tiloista on tehtävä esteettömiä.

Kaupungin on kannustettava hissien rakentamista kerrostaloihin. Tähän kuuluu myös kaupungin osallistuminen hissien rakentamisesta koituviin kustannuksiin.

Kaupungin kiinteistöjen kuntoa tulee seurata säännöllisesti ja niiden ylläpitoon on panostettava. Tarvittavat peruskorjaukset on tehtävä järkevässä aikataulussa, eikä vasta sitten kun korjaaminen on pakko tehdä.

Kaupungin jätevesiverkostoa on laajennettava suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Kaupungin on tiedotettava aktiivisesti kiinteistönomistajille toimenpiteistään, jotka vaikuttavat uuden jätevesiasetuksen myötä tulevien velvoitteiden täyttämiseen, jotta kalliita päällekkäisiä järjestelmiä ei rakenneta.   

Kaupungin on lisättävä tietoverkkojen käyttömahdollisuuksia. Keskustaajaman alueelle tulee avata langattomia verkkoja.

Kaupungin on tehostettava energiankäyttöään suunnitelmallisesti ja siirryttävä käyttämään reilun kaupan tuotteita toimipisteissään. Kaikessa päätöksenteossa on toimittava kestävän kehityksen puolesta.

Someron kaupungin tulee olla aktiivinen ja kartoittaa laajasti kaupungin mahdollisuudet vaikuttaa ilmastonmuutokseen.

Jätteen kierrätykseen on panostettava. Somerolle on saatava energiajätteen keräyspisteitä.

Someron liikennekulttuuria on parannettava esimerkiksi kaupungin ja yhteistyötahojen kampanjoiden avulla. Liikkumisen turvallisuuteen on panostettava erityisesti kevyen liikenteen osalta. Tässä on otettava huomioon erityisesti ikäihmisten, lasten ja liikuntaesteisten liikkuminen.