Päätöksenteon
kulttuuria
Riitta Lehtinen (sit.)
0400–477 929
Olen vuosia seurannut kiinnostuneena paikallista kunnallispolitiikkaa ja päätöksentekoa.
Nykyinen elämäntilanteeni mahdollisti ehdokkaaksi ryhtymisen: koti ei tarvitse äitiä yhtä paljon kuin neljä vuotta sitten. Haluan oikeasti vaikuttaa Someron asioihin ja somerolaisten hyvinvointiin.
Kunnallinen päätöksenteko on tehtävä läpinäkyväksi ja yhdenvertaiseksi! Päätöksistä tiedottamisen on oltava selkokielistä ja ymmärrettävää.
Hoitohenkilöstöä on lisättävä, jotta Ihmisen arvoinen hoiva taataan kaikille kuntalaisille. Ikäihmisten asioimista, sosiaalista kanssakäyntiä ja kotona asumista on tuettava.
Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin parantamiseksi rikas ja monipuolinen kulttuuritarjontamme
on tehtävä paremmin tunnetuksi, aktivoitava kuntalaisia osallistumaan, sekä lisättävä taloudellista tukea. Kaikissa ikäryhmissä on mahdollistettava liikkuminen liikuntamäärärahojen riittävyyden turvaamalla. Kulttuuriin ja liikuntaan sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti!
Kestävän kehityksen toimintamalleja noudatettava!
”Pahinta pelkuruutta on se, että tietää mikä on oikein, eikä tee sitä.”